Kuka olen?

Minni Lappalainen | MinniLashes -yrittäjä

Olen 26 -vuotias Savosta kotoisin oleva kauneudenhoitoalan yrittäjä & ripsiteknikko. Palveluihini kuuluvat ripsienpidennykset sekä kulmien laminoinnit.

Ripsiteknikon urani aloitin Torniossa vuonna 2017 ammattikorkeakoulun ohella & vuonna 2018 jatkokouluttauduin myös volyymi ripsienpidennyksiin. Työskentelin 4H -yrittäjänä ripsienpidennysten parissa 2017 - 2020 opintojen lisäksi. Vuonna 2020 savolaisen veri veti takaisin kotiin, jolloin jätin ripsien teon ja siirryin muihin töihin.

Puoli vuotta myöhemmin vuonna 2021 työsopimuksen loppuvaiheessa tajusin, että kaipaan ripsienpidennysten parissa työskentelyä, joten siirryin työsopimuksen päätyttyä täysipäiväiseksi yrittäjäksi kotikaupungissani Varkaudessa. Siirryin samana vuonna työskentelemään osa-aikaisesti Kuopioon ja hyvin nopeasti sen myötä minusta tuli täysipäiväinen Kuopiossa.

Vuonna 2024 muutin Keski-Suomeen ja aloin työskentelemään Kuopion lisäksi myös Jyväskylässä. Laajenemisen myötä minulle avautui mahdollisuus tarjota koulutuksia alalla työskenteleville sekä siitä kiinnostuneille.

Kouluttajana haluan antaa oppilaalle kaiken tietotaitoni, jotka olen vuosien varrella kerännyt koulutuksien, konferenssien sekä kollegoiden myötä. Haluan tukea oppilaani kehitystä sekä kannustaa heitä alalla.

Töiden lisäksi muuta elämää minulta löytyy harrastukseni jääpallo. Harrastan lajia kilpatasolla sekä olen edustanut lajia maajoukkueessa useamman kerran. Tykkään viettää aikaa raittiissa ilmassa sekä viettää aikaa ystävieni kanssa. Harrastuksiini kuuluu myös maailmaa avartava matkustelu.

Luonteeltani olen rento ja rempseä. Tykkään vitsailla ja hassutella sekä ihmetellä elämää ja maailmaa. Minun kanssani saat olla juuri oma itsesi. 🤎